Yksinäinen äiti ihminen

Yksinäisyys, yleistä mutta silti siitä ei puhuta paljoa.. Voiko ihminen olla yksinäinen vaikka kotona on kaksi lasta ja mies?
 Kyllä, ainakin minun mielestäni. Lasten kanssa ei voi puhua samanlaisista asioista kuin toisen aikuisen kanssa. Lapset ovat lapsia ja toivottavasti ovat lapsia vielä kauan. Miehen kanssa ei voi jakaa ajatuksia kaikista asioista joista haluaisi. Välillä minusta tuntuu ettei tuon meidän isimiehen kanssa ei keskustella kuin että kumpi laittaa Hippiksen nukkumaan ja mitä tänään tai huomenna syödään. 

Ei saa ymmärtää väärin, kyllä meillä on yhteistä tekemistä ja tehdään asioita yhdessä, jaetaan arjen asioita ja kasvatetaan lapsia yhdessä. Mutta ei kaikki ole aina niin helppoa kuin kuvittelisi. Nyt isimies on ollut meidän kanssa kotona kolme viikkoa isyyslomaa viettämässä ja ennen sitä oli viikon sairaslomalla flunssa takia. Joten ollaan oltua aika paljon toistemme seurassa, melkein 24/7 oikeastaan. Välillä se näkyy siinä että riitaa saattaa syntyä todella pienistä ja mitättömistä asioista. Vaikka minulla onkin facessa reilu 300 kaveria, pidän aktiivisesti yhteyttä vain kahteen kaveriin. Kun Make on töissä päivisin, olen minä yksin kotona, tai no nykysin kahden lapsen kanssa kotona, mutta koen olevani yksin. Hippiäisen kanssa pyrin käymään kaupassa edes kääntymässä tai edes lenkillä, jotta pääsin "ihmisten ilmoille" edes hetkeksi. Mutta pitkän ajan päälle onhan se yksinäistä kun on arkisin yksin senljän seinän sisällä kaksivuotta. Lähin kaveri minulla asuu reilu 20 kilometrin päässä joten tarvitsisin auton päästäkseni sinne ja auto ei välttämättä ole aina minun käytettävissä. Jotkut varmaan ajattelevat että on minun oma vika kun olen yksinäinen enkä tee asian eteen mitään jotta saisin äitiystäviä tai juttuseuraa, mutta vaikka meidän kunnalla on erilaisia kerhoja ja seurakunnallakin on perhekerhoja, mutta minä en ikäväkyllä ole niin sosiaalinen ihminen että menisin noissa kerhoissa juttelemaan ihmisille tai edes saisin tarpeeksi rohkeutta lähteä noihin kerhoihin. Täysin en kyllä pääse mökkihöperöitymään neljän seinän sisällä, koska onneksi on some ja skype. Saatan skypetellä ystäväni kanssa useamman kerran viikossa ja joskus jopa koko päivän ajan, taisiis puolisoiden työssäoloajan. Lasten kanssa on helppo skypetellä ja tehdä ruokaa samalla ja vähän niinkuin jakaa sitä lapsiarkea jonkun kanssa jolla on samatilanne. Luulen että se pitää meidän molemmat järjissään. Kun juoruilemme ja jaamme arkea omalla tavallamme keskenämme. Ja somen kauta pidän muutenkin yhteyttä ihmisiin enemmän kuin että tapaisin heitä, juuri siksi kun kaverit eivät asu tässä lähellä. 

Tälläistä minä täällä pohdin. Ja luulen etten ole ainut yksinäinen äiti, vaikka kotona onkin lapsia. Kun Muumi syntyi ja isimiehen isyysloma alkoi, oltiin jumissa sisällä kahden viikon ajan kun oli niin kovat pakkaset, ettei päästy ulkoilemaan ollenkaan. Käytiin kuitenkin tietty kaupassa ruokaostoksilla ja pari kertaa käytiin Jumbossa, ja samalla ajeltiin meidän perus Hesan lenkki, autossa kun meillä on aina lämmin ja se onneksi lämpeää hyvin ja suht nopeasti sekä auto meillä on lämpeämässä ennenkuin mihinkään lähdetään. 

Huomenna alkaa arki oikein kunnolla kun isimies palaa töihin pitkän isyysloman jälkeen. Pääsen luomaan arjen kahden lapsen kanssa eli yritän päästä ulkoilemaan vähintään kerran ja saada aikaiseksi tehdä kunnon kotiruokaa lounaaksi ja tietty saada tuo isompi neiti syömään sitä vielä =D Yhden päivän olen jo viettänyt tyttöjen kanssa yksin kotona ja se päivä meni hyvin, olin tietysti kyllä illalla aika uupunut ja oli ihana kun sain antaa muumin isimiehelle ja makoilla rauhassa sohvalla Hippiäinen kainalossa. Ristiäisten järjestelytkin on hyvällä mallilla, juhlapaikka ja pappi on varattu ja nyt odottelenkin soittoa papilta. Mutta näistä asioista kirjoittelen sitten myöhemmin =) 

Muumin tarina

Me ei Maken kanssa hirveesti puhuttu ennen Hippiäistä lapsista. Kun päätös perheenlisäyksestä tehtiin niin se vaan tuntui meille sopivalta ja ajankohtaiselta silloin. Ja sitten saimmekin 9kuukautta myöhemmin pienen Hippiäisen syliimme ja aloimme opettelemaan elämää vanhempina ja huolehtimaan pienestä ihmisen alusta. Vuosi sitten aloimme puhumaan jospa Hippiäisestä tulisikin jossain vaiheessa isosisko. Ja kesäkuun alussa teinkin positiivisen raskaustestin.
Meidän pieni Muumi neiti syntyi 18 helmikuuta klo 19.23. Painoa pienellä prinsessalla oli 3080g ja pituutta 49cm.

Synnytys oli erilainen ja nopeampi ajallisesti verrattuna Hippiäisen synnytykseen. Synnytyksen kestoksi on merkitty neljä ja puoli tuntia. Kivunlievityksenä oli vain ilokaasu. Ja ponnistus vaihe oli yllättävän kivulias ja pitkältä tuntuva hetki, vaikka kestikin vain 8min. Kätilöt oli ihanan kannustavia ja tsemppaavia. Isimieskin oli mukana ja omalla tavallaan tuki ja tsemppasi. Osastolla oltiin pari päivää.

 Tuore isosisko Hippis oli mummulassa hoidossa meidän sairaalassa olo ajan. Ja meni vielä mummilaan yhdeksi yöksi hemmoteltavaksi. Me isimiehen kanssa lepäilimme ja tutustuimme pieneen ihmisen alkuun kotona rauhassa. Hippis oli innoissaan pikkusiskosta ja halusikin aluksi pitää vauvaa koko ajan sylissä ja kotona pussaili ja halaili pikkusiskoa innokkaasti. Edelleen pitää katsoa, ettei Hippis anna turhan rajusti rakkautta Muumille. Mustasukkaisuutta ei ole vielä ainakaan havaittavissa, Hippiäinen osallistuu vauvan hoitoon ja on omaitsensä eli hyvin kovatahtoinen uhmis taapero =D 

Nämä kaksi ekaa viikkoa meillä meni oikeastaan kokonaan kotona, kovien pakkasten takia. Kävimme kyllä pari kertaa kaupassa ja kiertelemässä ostoskeskuksessa. Sunnuntaina tuli Muumille kaksi viikkoa jo ikää täyteen ja käytiinkin ensimmäisellä vaunulenkillä Muumin tulevan kummitädin kanssa. Arki meillä ei ole vielä oikein alkanut kun isimies on vielä viikon verran meidän kanssa kotona viettämässä isyyslomaa. Elämä kahden lapsen vanhempana on kuitenkin alkanut sujumaan omalla painollaan ja tavallaan. Edelleenkin opetellaan olemaan vanhempia vauvalle ja taaperolle, mutta sitähän elämä on, uuden oppimista, päivittäin. =)